lauantai, 13. huhtikuu 2013

Satunnainen surffaaja...

...jos eksyt tähän blogiin, niin tiedoksi, että täältä on kadonnut kuvia, kommentteja ja kaikki elämä, kiitos tämän blogipohjan muutosten takia. 

Olen nykyään täällä.

Tervetuloa.



keskiviikko, 15. joulukuu 2010

Viimeinen kirjoitus

 


 

eli kiitos Vuodatus näistä viidestä vuodesta, jotka vietimme yhdessä. Enimmäkseen olen ollut tyytyväinen, usein onnellinenkin kanssasi, mutta nyt vaihdan majaa, sillä en jaksa noita neonvärisiä mainoksia enää.

 

Tämä blogi ei siis enää päivity, mutta pysyy täällä.

OLEN NYKYÄÄN TÄÄLLÄ!

 

 

 

tiistai, 14. joulukuu 2010

Lentomatka

 

Kipu vatsassa oli pieni, tuskin nipistystä suurempi. Nainen vaihtoi asentoa, irrotti turvavyön. Mies katsoi häntä kysyvästi.
 
-Puristaa.
 
Mies laski kätensä naisen vatsalle, hymyili.
 
Kone oli saavuttanut lentokorkeutensa. Naista nukutti. Hän tarttui miehen käteen, puristi sitä. Miten minä rakastankaan sinua.
 
-Haluatko juoda jotain?
 
Nainen pudisti päätään. Hän ei yleensä tuntenut lentopahoinvointia, nyt suussa maistui happamalle. Miehen käsi oli lämmin.
 
-Minä taidan ottaa oluen. Ei kai sinua haittaa?
 
Nainen hymyili. Mies sai oluen lentoemännältä. Koneen käytävällä oli jonoa. Menen myöhemmin, nainen ajatteli, vielä en jaksa. Lentokoneen vessan ahtaus ei houkutellut.
 
– Tämä on varmaan viimeinen matka, jonka teemme kahdestaan, nainen kuuli miehen sanovan. – Ehkä viimeinen matka pitkään aikaan.
 
Mies ei kuulostanut surulliselta. Nainen avasi silmänsä, katsoi miehen kättä vatsallaan. Hän rakastaa sitä jo niin paljon, vaikka se on vasta niin pieni. Se. Ei. Hän on parempi. Hän minun vatsassani.
 
Pakottava tunne vatsassa yltyi. Nainen nousi, meni vessajonon päähän. Seisominen tuntui hyvältä jaloissa. Nainen kääntyi katsomaan miestä, näki tämän tumman päälaen. Minä rakastan häntä niin.
 
***
 
Paperipyyhkeet olivat karkeita. Ne hiersivät ihoa. Nainen istuutui varovasti miehen viereen.
 
-Vielä kaksi tuntia, mies sanoi.
 
Nainen nyökkäsi, otti miehen sormet omiinsa.
 
-Onko kaikki hyvin?.
-Minä rakastan sinua.
 
Niin minäkin sinua, miehen silmät vastasivat, kun hän silitti naisen vatsaa.
 
 

 

 

sunnuntai, 12. joulukuu 2010

Tarvetta kuntoutukseen?

 

Tuiman viime sunnuntain klassikkovalinta antoi oivallisia ohjeita alkoholin nauttimisen suhteen. Jos nyt kävisi kuitenkin niin, etteivät nuo ohjeet mene perille, tässä Noel Cowardin ehdotus jatkotoimenpiteistä vuodelta 1934.
 
Rehab eli kuntoutus ei oikein ota tulta Noelilla ja Amy Winehousella, joka levytti vuonna 2006 Cowardin klassikon. Vaikka ei maistuisi, suosittelen kuitenkin kuntoutusta, jos on tarpeen.
 
Muiden kuntouttavia klassikoita täällä.

 

 

 

 

 

perjantai, 10. joulukuu 2010

Alaspäin on ihminen noruva

 

Nuorempana sitä luuli olevansa jotenkin erilainen kuin muut. Yksilöllinen. Poikkeava. Epätavallinen.
Nyt sitä on kävelevä klisee, paitsi ettei käveleminen onnistu, kun tein ilmassa spagaatin tiistaina. Ei uskoisi, että tämän ikäinen ihminen pystyy levittämään jalkojaan enää niin paljon.
Pystyy.
Ja tekee kipeää.
 
Mutta niihin kliseisiin eli maan vetovoimaan. Jos aloitetaan päästä. Hiusraja ei ole valahtanut, se kurkottaa kohti kuuta. Kuun vetovoima on heikko, se ei todellakaan tee mitään ihmeitä. Tekee vaan kaljuksi ja hulluksi. Ei mitenkään epätavallista sekään.
 
Silmäluomien raskaus voisi tuoda mieleen kohtalokkaat film noir-naiset, mutta kohtalokkuus kohdistuu vain itseensä, kun ei huomaa liukasta kohtaa jalkakäytävällä.
 
Jos pitää koirista, leukapielien putoaminen on mukavaa. Bulldogmainen leuan kaari saa koirankin näyttämään sympaattiselta, miksi ei siis ihmistä?
 
Se, että tissit valuvat vuosien mukana kohti housun kaulusta, on hankalaa. Työntääkö nahkapussit farkkuihin vai heittäisikö tissit olan yli lähtiessään kauppaan? Ihan turha tulla puhumaan mistään push-upeista, sillä tissien fall down on niin heviä tavaraa, että mikään kuppikoko ei riitä pitämään valuvaa massaa vaaterissa.
 
Mahan survominen farkkuihin muodostuu yllättävän hankalaksi, jos tissit ovat jo siellä, joten heitetään sitten ne tissit kaulan ympärille. Ovathan ne mukavan lämpimät näin pohjoistuulen henkäillessä talvisäässä. Säästyy kaulahuivin virkkaamiselta.
 
Maha siis farkkuihin. Ja nyt näyttää siltä kuin kroppa olisi tehnyt täyskäännöksen. Takapuoli on yllättäen etupuolella. Hmm. Kyllä, pyllyltä se näyttää. Mielenkiintoista, mutta ei hätää, sillä oikea takapuoli on hulahtanut polvitaipeisiin. Oikeastaan aika muodikasta. Housujen haarat polvissa nuoretkin kävelevät ja näyttävät persvakonsa kaikille, jotka haluaisivat nähdä ihan jotain muuta.
Miksen siis minäkin?
Kieltämättä etupuolen pylly vie hieman hohtoa nuorekkuudestani, mutta ihan vähän vaan.
 
Jalan holvi maatuu kohti maata. Aikojen alussa, nuorena ollessa, kengän koko oli kolmekymmentäkahdeksan. Nyt kauniit neljäkymmentäkolme. Hyvä sellaisilla räpylöillä on hiihtää, jos pitää lumesta. Minä en. Enkä pidä jäästäkään, vaikka kolmoissalkowini olikin niin näyttävä, että japanilainen turistiryhmä ikuisti minut kymmeneen kameraan. Videonkin ottivat ja latasivat juutuubiin. Sieltä se löytyy, laittakaa vaan hakusanoiksi ”a funny, elderly lady flying in the air in Helsinki. Good stuff! Very funny”.
 
Ai niin, meinasi unohtaa mainita selkäranka. Sehän myös tekee töitään painaakseen ihmistä kohti maata. Välilevyt lysähtävät ja huomaat, että pituutesi on jäänyt jonnekin matkan varrella. Vartesi on kutistunut kolme senttiä nuoruuden kukoistavista vuosista.
 
Äiti Maa rulettaa, sille ei voi mitään. Alaspäin on ihminen noruva. Alamäki odottaa jokaista meitä. Hyvästi pituus, hyvästi kauniisti kaartuvat ulokkeet. Hyvästi yksilöllisyys ja tervemenoa kollektiiviseen keski-ikään.
 

 

 

***

Pakinaperjantain 211. haaste on alamäki