Juttuhan meni niin, että minun piti ihan totta mennä suoraan
kotiin töistä, mutta kun Asikainen sanoi, että nyt lähdetään juhlimaan sitä, että
kaupat tuli tehtyä, niin eihän siinä voinut kuin suostua, Asikainenhan on
kuitenkin pomo. Otettiin muutamat neuvoa antavat ja Asikainen sanoi, että
kotiin ei ollut mitään kiirettä, vaimo oli pistänyt sen ulkoruokintaan ja
pyytänyt miettimään vähän tarkemmin, miten sisäsiistinä kuuluu olla. Vaan
paskaakos sitä miettimään, Asikainen tuumasi, menee hyvä ilta hukkaan, eikä
tänne ole tultu pitämään ikävää, joten siirryttiin puhumaan tärkeämmistä
asioista.
Neuvoa antavat antoivat potkua ja Asikainen päätti, että
lähdetään Kallioon hierottavaksi, joten hypättiin taksiin ja ajettiin Kustaa
Vaasankadulle. Muista sitten, että ne tekee mitä vaan, Asikainen huikkasi
olkansa yli mennessään verhon taakse hierojansa kanssa. Ja totta se oli.
Asikainen sanoi, että hyvää iltaa on turha lopettaa kesken,
joten tilattiin taas taksi ja suunnattiin kasinolle. Siinä menee elatusavut,
mutta menkööt, Asikainen nauroi ja pisti tonnin punaiselle. Minä en pelannut,
vaan keskityin tekemään tuttavuutta Irinan kanssa. Tutuksihan tuo tuli, kuten
myös Jelena, joka selvästikin toi Asikaiselle onnea peliin, sillä puolenyön
aikaan Asikainen oli saanut karhuttua elatusavut ja vähän ylimääräistäkin
takaisin talolta. Sehän oli sitten
juhlimisen paikka. Buukattiin sviitti Presidentistä, tilattiin skumppaa ja
alettiin urakalla pistää yya-sopimusta ajanmukaiseen kuntoon.
Aamulla silliaamiaiselle ja uusi kierros neuvoa antavia ja
siinähän se viikonloppu meni kaikenlaisen liennytyksen merkeissä. Sunnuntai-iltana
palasin kotiin ja vaimohan tietysti heti tenttaamaan, missä olin ollut ja miksi
en ollut soittanut ja mitä muuta se nyt sanoikaan. Vähän kaikkea. Minä ojensin
sille ruusut ja sanoin, että olin ollut viikonloppuna mökillä ajattelemassa
vähän asioita, kalastellut ja saunonut ja miettinyt tätä meidän parisuhdetta ja
elämää ylipäänsä, sen merkitystä ja tarkoitusta ja siinä samassa yrittänyt
löytää sitä sisäistä lastani tämän miehisen ulkokuoren alta ja sen lisäksi
vielä pohtinut miehenä olemista ja rakkautta noin ylipäänsä ja miten tärkeää on
puhua asioista, jotka on todella tärkeitä ja miten suhdettakin pitää hoitaa ja
uudelleenkin voi rakastua samaan ihmiseen.
Vaikka täysin epäuskottava, oli se kuitenkin vaimolle
kelvollinen selitys.
*****
Kari (ex-Jussi) antoi loppulauseen.
Että oikein parisuhdetta ja elämää olisi miettinyt, ja vielä yksin mökillä! Kuinkahan moni meistä vaimoihmisistä kokeilisi ensimmäisenä siippansa otsaa - ettei mies vain kuumehoureissa höpöttelisi? ;D
Tuo tarinan alku oli vain irroittelua vaikeasta ja raskaasta viikosta! Ja täysin ansaitusti.
Vaikka tottahan fiksu vaimo aina osaa arvostaa sitä miehensä selityksen keksimiseen näkemää vaivannäköä ja totuuden karttamiseen johtanutta hyvää tahtoa..
Romantikot ja ja muut rehellisyydestä jurputtavat eivät tunnusta tosiasioita.
Ja palaa kotiin pää pystyssä, vaikka matka vähän useamman vuorokauden veisikin.
Mutta ihan ruusuja, ja noin pitkät puheet? Eikö tuo nyt ollut vähän liioiteltua?
Ei muuta ny, piä ei toimi vielä...