”Rakas SuoraSanaSusu
Olen palstasi
uskollinen lukija ja mielestäni sinulta saa rehellisen vastauksen kysymyksiin.
Et silittele turhaan päätä ja pakotat ihmiset tekemään valintoja. Näytät
ihmisille peiliä, josta saavat katsoa itseään. Se on hienoa se, sillä niin
paljon turhaa lässytystä kaiken maailman asiantuntijoilta riittää tässä
maailmassa. Mukavaa tavata ihminen, jonka ryhti on suora, sana on selkeä ja
ajatus kristallia.
Haluaisin kysyä
sinulta asiaa, joka on vaivannut minua jo pitkään. Kyseessä on vaimoni, jonka
kanssa olen ollut naimisissa kohta kolmekymmentä vuotta. Luulisi jo tässä
ajassa tottuneen toisen kotkotuksiin, mutta eipä niin ole. Vaimoni pitää aina
tehdä jotain. Hän ei osaa olla lainkaan jouten ja kun hän mennä tohottaa koko
ajan, niin hän olettaa, että muutkin tekisivät niin. Ei meillä töiden jälkeen
saa löhötä sohvalla. Jos niin tekee, käy heti käsky laittaa pyykit narulle tai
pitää viedä matto tai koira ulos tai pitää imuroida ja silittää lakanat tai
lähteä Ikeaan ostamaan kuurauslaitteita huusholliin. Koko ajan on kiire, kiire
tehdä jotain.
Nuorena minä vielä
jaksoin olla vaimolle mieliksi, mutta nyt alkaa jo ikä painaa ja haluaisin vain
olla töitten jälkeen, enkä koko ajan tehdä kaikkea vaimon käskystä. Mitä minun
pitäisi tehdä. Susu? Luotan, että sinä keksit keinon, jolla pystyn muuttamaan
vaimoani.
kiittäen, Reino"
”Kuulehan, Reiska. Sinähän vasta laiska paska olet. Vaimo saisi tehdä kaiken
ja sinä vain istuisit sohvalla! Etkö sinä ole kolmessakymmenessä vuodessa
oppinut, ettei se ruoka tule sieltä kaupasta itsestään pannulle ja pöytään?
Ettei ne matot lennä itsestään tuulettumaan? Etteivät ne pyykit kuivapeseydy
siellä lattialla?
Olet toivoton tapaus, luulisi vaimosi jo kypsyneen
koulimattomuuteesi kolmessakymmenessä vuodessa. Hänkään ei taida olla kovin
fiksu. Taisit valita hänet ulkonäön takia, et aivojen.
Ota ero, huku omaan paskaasi, tuollaiset tyypit eivät pärjää
kauan eron jälkeen. Sittenpähän huomaat, että enää ei ole kiire.
SuoraSanaSusu"
*****
Genoveeva antoi
loppulauseen.Samasta loppulausekategoriasta löytyy myös
Lukijakirje 1
Vaimoille käy huonommin...
Kjäh, kjäh, -x-j-!
Eikö olekin aika liikuttavaa, Ally!
kannalla, että
kaikki reiskat
vaan paskaan
hukkumaan.
turhaa niitä on
ulkomaalaisten
"siivoojienkaan"
yrittää pelastaa!
Niinpä, HPY, kyllä minäkin vähän ihmettelen noita kysymyksiä:))
Tuollaista maanista eukkoa kukaan kestä, täytyyhän ihmisellä sentään joku oikeus rentoutuakin olla.
Ja kuten veljeni asian ilmaisi: jokaiselle naiselle, joka tahtoo eroon poikaystävästään kannattaa ehdottaa ostoslauantaita Ikeaan - soon sillä selvää kauraa, ja entistä parisuhdetta. Jätkä takuuvarmasti ottaa pitkät jäämättä odottamaan toista kertaa samassa ostoshelvetissä.