Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
15.06.2007 - 22:55



Terhi oli jo pidemmän aikaa seurannut naapurissa asuvan pariskunnan elämää. Olihan se nyt ihan väistämätöntä, toisten asioista tietäminen, sillä taloyhtiö oli pieni, seinät ohuita, eikä avonaisesta ikkunasta kantautuvista äänistä voinut erehtyä.
Pariskunnalla ei mennyt hyvin, eikä Terhi oikeastaan ihmetellyt sitä laisinkaan. Nainen oli juuri sitä tyyppiä, joka antoi itsensä rupsahtaa, kun säädetty määrä kakaroita oli hankittu. Juuri sellainen nainen, joka risti jalkansa lasten saamisen jälkeen.
Eikä mihinkään munalukkoon.

Siinä isäntä sai sitten vonguta turhaan, niin kauan, että kyvyt menivät. Henkinen impotenssi, sellaisesta Terhi oli lukenut. Mies turhautui ja menetti pikku hiljaa halunsa ja oli Terhi lukenut myös, että siinä vaiheessa naisella sitten alkoi hormonit hyrrätä, kun mies ei pystynytkään. Niin kuin nyt naapurin emännällä ilmiselvästi.
Isännällä ei vaan ottanut eteen.

Avonaisesta ikkunasta kuului kyllä yöaikaan yritystä, mutta täyttymystä ei seinän takaa kuullut. Nainen rupsahti entisestään ja mies paineli autolleen niin lyödyn ja surkean näköisenä, että Terhiin ihan koski. Terhillä olisi kyllä ollut neuvoja tarjota naiselle, miten tämä voisi herättää miehensä halut, mutta eihän hän nyt toisille halunnut ohjeita tuputtaa. Kyllähän nyt jokaisen naisen piti tietää, että puuterinvärisillä sloggeilla, jotka naapurin nainen laittoi pyykkinarulle kuivumaan, ei miehen haluja hyrryytelty. Eivätkä kulahtaneet, liiasta pesemisestä harmaantuneet valkoiset rintaliivitkään mitenkään edesauttaneet himon syttymistä.

Naapurin nainen ei vain ymmärtänyt sellaisista asioista, juoksi sen sijaan mukuloidensa perässä ja kulutti voimavaransa niiden hyysäämiseen, kun joskus välillä olisi voinut ajatella vähän miestäänkin. Nainen ei vain ymmärtänyt miehiä.
Terhi ymmärsi.

Vappuun tultaessa naapurin isäntä alkoi näyttää kaikkea muulta kuin isännältä. Ennemminkin mies muistutti kapista koiraa, joka luikki häntä koipien välissä pakoon. Terhin kävi miestä sääliksi, joten vapunaattona, kun taloyhtiö järjesti grilli-illan ja asukkaat kerääntyivät pihalle juhlimaan, Terhi kutsui naapurin isännän luokseen, pyytäen tätä kiristämään vuotavaa keittiön hanaa. Vaimo jäi pihalle kääntämään kiiltävinä pullottavia makkaroita grillissä, eikä vilkaissutkaan miehensä perään.

Terhi katsoi miehen hauista, kun tämä väänsi hanaa tiukemmalle, eikä hän voinut olla kehumatta ja kysymättä, kävikö mies useinkin salilla. Mies hymähti ja väänsi tiivistettä tiukempaan. Terhi nojasi tiskialtaaseen ja kurotti yläkaapista pari lasia. Hame nousi reittä pitkin ja rintoja peittävä kangas pingottui, anteliaasta kaula-aukosta kurkistivat push-upien kohottamat rinnat mukavan terhakkaina. Samppanjapulloa Terhi ei saanut auki. Kyllähän hän yritti, mutta voimat eivät riittäneet, hän joutui nauraen toteamaan. Mies avasi pullon ja kullankeltainen samppanja räjähti ilmaan kastaen heidät molemmat makeilla pisaroilla.

 

Aamulla Terhi heräsi hymyillen. Avonaisesta ikkunasta ei kuulunut kuin sireenipensaassa asustavan pikkulinnun laulua.
Vaikkei asia ollut vielä sillä selvä, oli helpottava tietää, että naapurin isännän eturauhasvaivat oli saatu hetkeksi parannettua.


*****

Allyalias antoi loppulauseen.


Tuima kirjoitti 16.06.2007 - 01:12
Ehkä Terhin koti rauhoittui häiritsevistä naapuriäänistä. Toivottavasti Terhi ei saa naapurinisännältä puuterinvärisiä sloggeja kiitokseksi.
Allyalias kirjoitti 16.06.2007 - 09:30
Sinun maailmassasi naapurit tuntevat todellista huolta, ja halua auttaa lähimmäisiään ;) Ehkäpä Terhi pääsee kuuntelemaan seinän läpi niitä täyttymyksenkin ääniä, vai jääköhän se vaimon tehtäväksi.

Tästä tuli hieno tarina!

Semmonen hassu tuli mieleen, että tuon kuvan naisella on yllään justiinsa sama mekko, johon kaveri ihastui viikko sitten shoppailureissulla :)
hpy kirjoitti 16.06.2007 - 09:31
Se niista ohuista seinista. Niin kuin usein halvoissa hotelleissa.
vintti kirjoitti 16.06.2007 - 10:22
Mainio tarina :-)
SusuPetal kirjoitti 16.06.2007 - 10:35
Mikäli Terhi saa ne sloggit, Tuima, epäilenpä, että naapurin isäntä ei enää saa:)

Ally, minun tarinamaailmassani kaikki vain välittävät toisistaan, ajattelevat toisiaan ja unohtavat itsensä epäitsekkäästi:))
Ajatella, samanlainen mekko! Pitäisiköhän minun ryhtyä vaatesuunnittelijaksi? Kopiointi aina onnistuu, hah.

Film noir ja ohuet seinät -siinä hyvän tarinan alku, HPY!

Naapuriapu on mainio asia, Vintti:)
tanssiva harmaa pantteri kirjoitti 16.06.2007 - 10:37
Tämähän on hulvaton takaperin juttu... sulla se on tarinan iskemisen taito.
SusuPetal kirjoitti 16.06.2007 - 10:43
Pantteri, minä saan niin inspiroivia loppulauseita, helppo siinä on sitten kirjoittaa.
Miss Foxy kirjoitti 16.06.2007 - 12:15
hah hah kenen puolella tässä nyt olisi.

kapiseksi koiraksi oli isännällä kuitenkin hauis säilynyt ihailemisen arvoisena ))
SusuPetal kirjoitti 16.06.2007 - 13:01
Onneksi ei tarvitse valita puolia, Miss Foxy. Joo, ne hauikset...:)
Alastalo kirjoitti 16.06.2007 - 16:10
Mukava tarina. Ja tollasia naapureita enemmän. Olisi vähän katseltavaa ja ....
Lurker kirjoitti 16.06.2007 - 17:11
Tässä(kin) jutussa oli jotain salapirullista... mutta mitä, en saa siitä heti kiinni. Täytyy vähän miettiä.
SusuPetal kirjoitti 16.06.2007 - 17:51
Heh, Alastalo, vai tuollaisia naapureita kaipaat...tarkoitat varmaan ennemminkin Terhiä kuin tuota pariskuntaa:))

Ihan niin kuin luulisit minun olevan pirullisen, Lurker! Ei kai, minähän olen hyvin kiltti ja vilpitön!
tienpäällä kirjoitti 16.06.2007 - 20:33
Vai että puuterinvärisiä sloggeja, heh... Kyllähän sitä vähemmästäkin...
SusuPetal kirjoitti 16.06.2007 - 20:38
Niin varmaan, tienpäällä, vaan ei ne pöksyt niin asiaa ratkaise, ennemminkin, mitä pöksyjen sisällä on.
Jussi kirjoitti 17.06.2007 - 09:40
Ymmärrän hyvin, ettei Terhi halunnut katsella surkean näköistä naapuria. Tiettyä vastuuttomuutta hän kuitenkin osoittaa. Miesten ajattelu yksioikoista, varsinkin kun on kysymys saamisesta, ja naapurikin saattaa arvioida Terhin ajatukset ja vetovoimansa väärin. Kertomuksesi lienee vain tarinan alku, jonka lopussa vaimostaan eronnut ja Terhin hylkäämä, alkoholisoitunut naapurin-isäntä istuu lähibaarissa valittamassa naisten petollisuutta.
SusuPetal kirjoitti 17.06.2007 - 10:47
Paljon mahdollista, Jussi, että tarinassa saattaa käydä noin kuin uumoilit. Tai sitten isäntä sai uutta potkua seksielämäänsä, vaikkapa fantasian avulla pääsee hommiin vaimonkin kanssa.
Monet on mahdollisuudet.
Salka kirjoitti 17.06.2007 - 13:25
Olipas tämä tämmöinen kirpeänraikas tarina. Hhhmmm...
SusuPetal kirjoitti 17.06.2007 - 13:26
Joo, Salka, kirpeää:))
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
susupetal

Lyhyitä tarinoita elämästä. Ei suurta fiktiota. Faktaa. Ehkä.














 

 

 SusuPetal by Hoover, klik kuvaa