608315.jpg

Prospero kertoo blogissaan tulevasta YLE:n kirjallisuusohjelmasta ”10 kirjaa, jotka muuttivat maailmaa”. Itse näen mahdottomana edes yritystä luonnostella kymmenen kirjan rypästä, jotka ovat muuttaneet maailmaa, koska siinä tapauksessa minulla pitäisi olla tieto muustakin kuin länsimaisesta kirjallisuudesta, johon nippanappa olen perehtynyt. Maailmaanhan nyt sattuu kuulumaan aika isohkoja alueita, joiden kirjallisuudesta ja kulttuurista ylipäänsä minulla ei ole aavistustakaan.
Ehkä jollain on, ja hän laatikoon maailman kattavan listan. Tosin YLE:n kirjakymppiä katsellessa näyttää siltä, että ohjelman nimen pitäisi olla ”10 kirjaa, jotka muuttivat länsimaista maailmaa”.

Maailma on liian iso ja siksi olen listannut kymmenen kirjaa, jotka ovat vaikuttaneet omaan maailmaani tavalla tai toisella, jotkut ohimenevästi, jotkut pysyvästi. Liian suurta painoarvoa en kirjan vaikutukselle kuitenkaan laittaisi – elämään mahtuu muutakin vaikuttavaa kuin kirjat…

Lapsena tuli luettua tietenkin lastenkirjoja ja nuorena nuortenkirjoja, mutta en koe noiden kirjojen mitenkään sen mullistavammin vaikuttaneen maailmaani, enkä muista saaneeni mitään sen kummempia ahaa-elämyksiä lukiessani Annaa, Peppiä tai Tarzaneita. Niissä oli seikkailua, ne viihdyttivät, mutta oma ajatusmaailmani pysytteli ankean samanlaisena.
Vasta siirtyessäni toiselle kymmenelle ja samalla aikuisten kirjojen pariin, löysin kirjoja, jotka iskivät kunnolla tajuntaan ja saivat miettimään joitakin asioita uudelta kantilta. Ainakin joksikin aikaa.

D.H. Lawrencen Lady Chatterleyn rakastaja oli takuuvarmasti ensimmäinen kirja, joka muutti minua. Kirjan ahmittuani tiesin, että oli ihan mahdollista sitoa lemmikkejä rakkaansa häpykarvoihin ja täten jotkut nimettömät tuntemukset, joita olin kokenut, saivat nimet: himo, kiihottuminen, erotiikka ja seksuaalisuus. Tuon tunteiden sanoittamisen lisäksi muistan, että minusta oli todella mukavaa, että tuollaisistakin asioista saattoi kirjoittaa, eikä kirjoissa tarvinnut ainoastaan seikkailla kolkoissa luolissa, väijyä salakuljettajia ja juoda inkivääriolutta.

Norman Mailerin Hirvipuiston luettuani unelmoin hetken käsikirjoittajan työstä Hollywoodissa. Kirjan tyyli upposi minuun täysillä, ja jos olisin ollut vähänkin vanhempi lukiessani kirjan, olisin varmaan valinnut ammattini sen perusteella. Olin kuitenkin vain vähän toisella kymmenellä, joten ainoa tuotos oli koulunäytelmän kirjoittaminen. Muistaakseni siinä ei kuitenkaan ollut seksuaalista jännitettä laisinkaan henkilöiden välillä, mikä johtui oletettavasti äidinkielen opettajasta, joka vaikutti ajatuksiini ennakkosensuurin tavoin.

Kukaan ei kai pääse nuoruusvuosien ohi lukematta Jack Kerouacin Matkalla. En minäkään ja vaikutukset olivat melkoiset: olen varma, että ennen niin vakaa mieleni sai levottomuuden siemeniä kypsytettäväksi luettuani Kerouacin kirjan.

Kerstin Thorvallin Ehdottomasti kielletty ravisutti, lähinnä sen takia, että sen kirjan myötä äitikin muuttui seksuaaliseksi henkilöksi ja muistan miettineeni, voisiko minun äitini noin vain…ei kai…ehkä silti. Ei. Olin aika varma äidistä – hänellä ei ollut avioliiton ulkopuolisia suhteita, eikä ainakaan nuorempien miesten kanssa!

Piinallisiin nuoruusvuosiin kuuluu tietysti Hermann Hessen Arosusi, joka lienee vaikuttanut angstisuuden lisääntymiseen mielessäni niin paljon, että vieläkin on rippeitä tästä nähtävissä.

Oscar Wilden Dorian Grayn muotokuva lisäsi koketeeraavaa (hah) boheemisuuttani, tai ainakin niin uskoin silloin, kun sovittelin viittaa ylleni ja lausuin sitaatteja kyseisestä kirjasta. ”Nuoruuden saa takaisin toistamalla erehdyksensä”. Niin, ei niitä unohda. Ja tottahan tuo on, kokeilkoon ken haluaa…

Lakonisuuden, tiivistämisen ja olennaisen opin Johan Bargumin Yksityisetsivää lukiessani. Viehätyin siitä, että sanoilla pystyi maalaamaan hyvin niukoin vedoin, sen sijaan, että olisi joutunut käyttämään uuvuttavan pitkiä ja rönsyileviä sanoja, virkkeitä, lauseita, kappaleita, lukuja. Miten vapauttavaa! Ja aikaa säästävää! Ja nopeaa!

Samaa nopeutta ja jämäkkyyttä ja ydintä löysin Dashiel Hammettin Maltan haukassa ja uskon, että oma elämäni nyrjähti aika mustavalkoiseksi ja ehdottomaksi joiltakin osin joksikin aikaa.

Onneksi Patricia Highsmithin Lahjakas herra Ripley onnistui vakuuttamaan minut, että alkeellisilla psykologisilla taidoilla varustettu ihminen näkee maailman hieman sävykkäämpänä. Opin myös, että itse pystyn muuttumaan, itse asiassa kaiken aikaa, prosessi on päättymätön.

Anne Tylerin Päivällinen koti-ikävän ravintolassa sai minut entistä vahvemmin tajuamaan, että kukaan ei ole tavallinen, kukaan ei ole tylsä, kukaan ei ole mitäänsanomaton – me kaikki olemme friikkejä tavalla tai toisella kunhan meidät vain nostetaan tutkimuspöydälle mikroskoopin alle. Se oli jälleen hyvä muistutus minulle, kaikin tavoin, ja ehkä tuon asian kirkastuminen on eniten vaikuttanut omaan kirjoittamiseeni.

Eli maailmaani.

Ikään kuin nyt mitenkään olisi ollut helppoa valita kymmentä kirjaa, höh. Paljon jäi kirjoja listan ulkopuolelle, totta kai ja painopiste näytti kallistuvan tuonne varhaisnuoruuden maailman muutoksiin, mutta olkoon tämä nyt sitten tällainen lista. Ken haluaa, pohtikoon omia listojaan:)