|
|||
 |
|
||
|
07.07.2010 - 16:11
Tarina istuu linja-autopysäkin katoksen alla olevalla penkillä. Asetan itseni hänen viereensä, selkä suoraksi, jalat rentoina, mutta tukevina. Kaipaan kyynärsauvaani, jonka fysioterapeutti kielsi minulta.
Tarina itkee. Hän pyyhkii nenäänsä kämmensyrjällä. En sano mitään, kaivan vähän käytetyn paperinenäliinan laukusta. Tarinan käsi vapisee, kun hän kuivaa märkiä kasvojaan. Hän rutistaa nenäliinan tiukaksi mytyksi, piilottaa kämmeneensä. Miten lääkäri voi sanoa niin? Tarinan ääni on itkusta käheä. Äännähdän kysyvästi. Onko sinulla ollut syöpää? Pudistan päätäni.
Linja-autot ajavat pysäkin ohi.
|
Kirjoittaja
 susupetal Lyhyitä tarinoita elämästä. Ei suurta fiktiota. Faktaa. Ehkä. Arkisto
2010 2009 2008 2007 2006 2005 Kategoriat
 
Käyttöoikeus
 Tämän teosteoksen käyttöoikeutta koskee Creative Commons Nimi mainittava-Ei-kaupalliseen käyttöön-Ei jälkiperäisiä teoksia 3.0 -lisenssi.  
SusuPetal by Hoover, klik kuvaa
|
||
Tarina oli halauksen tarpeessa, kyllä, Marjaisa. Kiitos.
Unelma, linja-autoja tulee ja menee, ei niitä kannata surra.
Zilga, kuunteleva korva on usein tarpeen.
Kimmeli, tuskin tapaan tätä Tarinaa enää, mutta jos tapaan, kerron.
Iisi, ja joskus ei.
Isopeikko, niitä riittää. En tule koskaan kuulemaan kaikkia.
Kiirepakolainenen, joskus tarina kulkee ohi, huomaamatta.
Taru, tervetuloa takaisin.
Kaanon, nenäliina on joskus paras.
SuviAnniina, pääasia että on lähellä, ettei pelästy ja karkaa pois.
Mutta myos sen miten shokin jalkeen itsensa voi koota ja elaa toivossa...huomiseen ja sen jalkeen taas huomiseen. Vaikkemme oikeasti huomisesta tieda.
Toivo antaa voimaa ja rohkeutta.
BLOGitse, Tarinana osaat valaat uskoa ja toivoa ihmisiin.