|
|
|||
|
16.06.2010 - 17:29
Katu on avattu. Linja-auto koukkaa jalkakäytävän kautta. Katson kuoppaa tiessä. Asvaltti on harmaan halkeillutta. Kuin käteni ihoa.
Puristan sormet nyrkkiin.
Painan mieleeni lupiinien värin. Katson laukussani olevaa väriputkiloa. Sävy näyttää oikealta. Sekaan valkoista ja lupiinipelto on minun.
Keittiön pöytä on sekainen. Raivaan taulun kokoisen tilan. Pursotan maalia ruskeitten lupiinien päälle. Violettia ja valkoista. Otan pienen siveltimen, tuputan kuihtuneet kukat täyteen väriä.
Käsissäni värikkäitä maalitahroja. Lupiinien alla kukkivat pienet auringot hymyilevät.
*** Edellinen osa täällä Tarinan kuvitus täällä.
|
Kirjoittaja
susupetal Lyhyitä tarinoita elämästä. Ei suurta fiktiota. Faktaa. Ehkä. Arkisto
2010 2009 2008 2007 2006 2005 Kategoriat
Käyttöoikeus
![]() Tämän teosteoksen käyttöoikeutta koskee Creative Commons Nimi mainittava-Ei-kaupalliseen käyttöön-Ei jälkiperäisiä teoksia 3.0 -lisenssi. |
||
Tuosta viimeisestä lauseesta pidin paljon!
"Lupiinien alla kukkivat pienet auringot hymyilevät"
Isopeikko, en ole oikein koskaan oppinut ymmärtämään aikaa.
Sirokko, näköjään muisti toimii joissain asioissa.
Unelma, pienissä auringoissa on voimaa.
Polga, minäkin tykkään.
Ari, ne tuntuivat hymyilevän.
Iisi, eikös horsma ole se rentun ruusu???
Huomenta, Ari, tullaan.
Lupiinit voisivat kukkia koko vuoden, Lepis. Sitä me tarvitsisimme.
Minäkin toivon niin, jl.
HPY, ehkä aikanaan nekin värit palaavat.