|
|||
 |
|
||
|
13.05.2010 - 11:31
ääriviivani ovat kadonneet
maidonvalkeaan maisemaan,
askeleeni hukkuvat
harmaaseen, en tiedä missä kuljen
olen, en elä,
en tiedä miten hengittää, miten pysyä pinnalla
hukassa askeleitteni kanssa,
ympärilläni on jotain, jonka näen, mutta en ymmärrä,
ehkä se on maailma, jossa minäkin kävelin kerran,
osana jotain, kiinni jossain
leijun pysyen paikallani, lyijyt painavat jaloissani
olen raskasta tyhjyyttä
minä, suojassa lasin takana, lasikuvun alla
kuin kasvihuoneessa
odottaen kevättä
joka ei koskaan tule
kaukana herääminen, vielä kauempana eläminen,
monen talven, monen syksyn takana
*** Runotorstain 166. haaste Demetrius osti runon kuvituksena olevan taulun. Tue sinäkin SuviAnniinan näyttelyn pystyttämistä!
|
Kirjoittaja
 susupetal Lyhyitä tarinoita elämästä. Ei suurta fiktiota. Faktaa. Ehkä. Arkisto
2010 2009 2008 2007 2006 2005 Kategoriat
 
Käyttöoikeus
 Tämän teosteoksen käyttöoikeutta koskee Creative Commons Nimi mainittava-Ei-kaupalliseen käyttöön-Ei jälkiperäisiä teoksia 3.0 -lisenssi.  
SusuPetal by Hoover, klik kuvaa
|
||
Kiitos, Ari, renkaasta.
Millan, totta. Se räpiköiminen on painajaismaista.
Kahil, juuri niin, masennus.
Sirokko, raskas tyhjyys on sietämätön tunne.
Ponkaiseppa itsesi tänne pöllön korkeuksiin, jotta näkisit kuinka kevyttä ja kaunista kaikki on....elän...siis olen sanoi eräs toinen kevytsiipinen.
Runosi kietoutuu hyvin kauniiseen kuvaasi....
Tosin kuvassa on minusta keveämpi tunnelma, vedessä kelluvan ilmettä myöten.
Maarit, tuttuja tunteita, monelle.
Helmipöllö, voi kun osaisi lentää niin lentäisin.
Roosa, hymy ehkää kertoo onnesta, rauhasta?
Kiirepakolainen, se on tiukka paketti pyristellä irti.
Hannele, niin on.
Hirlii, ehkä uppoaminen on lopullinen, hymy johtuu siitä? Rauha vihdoinkin?
Hieno kuva, oikein hieno!
Nyt täytyy polkea tosissaan, että kehittyisi joku "nokare", joka auttaa pysymään pinnalla.
Koskettava runo. Kevät on uuden tulemisen aikaa, se vapauttaa.
Isopeikko, uusi elämä vetehisenä...
Kutis, kelluminen on ihanaa.
Uune, ennemmin merenneidoksi.
Mimosa, noinhan se on.
Aimarii, mahtaneeko polkeminen auttaa?
Arleena, uskotaan kevääseen.
käki kukkuu ja ilmoittaa sen kaikille..
masennus on elettävä läpi,
sitä ei kukaan muu voi kantaa
vain itse voi sieltä joskus karata...
kaunis kuva..
Tuttuja tunnelmia runossasi.
(Kaksi, ei kaksikymmenta!)
Kun jalat on lyijyä ja kurkkua kuristaa täytyy hypätä maalipalettiin ja värjätä itsensä kukkasin ja koukeroin. Jaksa sinä, pelastusrenkaita on!
Toivottavasti joku nostaa ylös!
Ja todellinen tyhjyys on muuten raskainta mahdollista materiaa.
Hanne, hyvä että on kesä.
Diina, ulkona sentään lämmintä.
Anskukka, eikö olekin!
HPY, täällä taitaa nyt olla 22 astetta...
SuviAnniina, maalipalettiin on hyvä hypätä.
Demetirus, älä pelästy, kuvalla voi olla monta tulkintaa. Tämä oli vain yksi.
Erikeeper, sinnepä upposi.
runo niin synkkä että olen sanaton - voi kumpa olisi voimahaleja, hyviähaltioita, jumalia jne., jotka parantaisivat oloa
Ilona, kiitos voimahaleista.
Toivotaan niin, Harmaasusi.
Tuima, tätä runoa kirjoittaessa ei ollut toivoa näkyvissä. Vain leijailua raskaassa tyhjyydessä.