Onko siitä jo todellakin vuosi! Huh! Mukavaa kun muistit vuosipäivää. Tosin olin juuri alkanut lukemaan hänen blogiaan satunnaisesti, joten jäi hivenen vieraaksi muttei tuntemattomaksi.

Vuosi todellakin, Lepis. Aika on outo ilmiö.

Miten se sattuukaan. Kun muistaa, että on unohtanut. Olenko niin kylmä, etten välitä. Vaiko huonomuistinen. Joka pelastaa oman elämäni. Unohtamalla muut.
Kunnes on oma vuoro.

Minä muistan vain satunnaisesti vierailleeni Katilin sivuilla, mutta luin joistakin blogeista Katin kuolemasta. Jäin pohtimaan, miksi niin käy.
Sinun runosi on valtavan koskettava. Se on kaunis ja lohdullinen.

Kaunis ja koskettava runo. Katilia en tosin päässyt tuntemaan.

Tampereella olen kierrellyt tapahtumapaikoilla, joista monille jäi monia surtavia. Varmaan silloin on haettu samantapaisia sanoja.

Kiitos rakas Susupetal, pikkusiskon mieltä lämmittää tämä edelleen. <3

Upea runo surusta!

Kaunis runo. Tosiaan mustassa on kaikki.
Katilin kirjoitusta en millään voinut tajuta ensin, silloin viime vuonna.

Missä lie vika, en saa videota toimimaan?

Siis vika (video!) on minussa selvästi. En muistanut laittaa edes nimeäni. Hah.

SusuPetal, sinä olet hieno surun(kin)tulkki. Vahva tunne-elämys syntyi, vaikka minulla ei olekaan ollut aikaisempaa kosketusta poisnukkuneeseen.

Muistan videosi vuoden takaa.

Iisi, et sinä ole kylmä. Elämä jatkuu.

Aimarii, joskus suruun on saatava väriä.

Kari, Tampereen historia vetää melkein sanattomaksi.

Halaus, Kristiina.

Kiitos, Iiris.

Hyvä, että vika löytyi, Roosa :)

Unelma, surun tunne on yhtäläinen, joka kokee sen.

Pidän edelleen tästä videosta, HPY, nyt ehkä vielä enemmän kuin aikaisemmin.

Koskettava runo ja video.
Mulle tuli kyyneleet silmiin, kun luin runosi, ja ajattelin tämän ihmisen hätää, kun on tällasen ratkaisun joutunut tekemään.
Sääli, ja näitä tällasia kohtaloita on monta.
Voimia sulle SusuPetal tänä päivänä ja aina!

Kiitos, Harakka.

Juuri eilen mietin, miten paljon erilaisia kohtaloita täällä blogistaniassa on ja mieleeni tuli yhtenä Katin kohtalo. Satuin hänen sivuilleen hieman tuon surullisen tapahtuman jälkeen. Kaunis tuo runosi!

Blogistaniassa taitaa olla elämän koko kirjo, Marjukka. Me kaikki.

Kaunis runo...
Mä olen niin herkkis, etten kestä oikein tällaista raakaa maailmaa, tosi surullinen ja traaginen tapaus.

Minäkin olen pikkusisko, joka on joutunut nukkumaan mennessään pelkäämään näkisikö enää seuraavana päivänä isosiskoaan.

Oikeesti mä en ymmärrä miksi kerron henk.koht. asioita itsestäni,
Sinussa on varmaan joku sellainen vaikutus :-)

Minussa on sellainen vaikutus, olen kuullut sen aikaisemminkin, SuviAnniina, mutta ei kukaan ole sanonut, että katuisi puhumaansa.

En minä pidä maailmaa niin raakana. Sodat ovat mielettömyydessään raakoja, mutta ihmisen elämä... se vain on mitä on. Syystä, toisesta.

Itse törmäsin Katin blogiin kun etsin infoa bipolaarista joka itsellänikin on. Luin hänen kohtalostaan ja olin järkyttynyt/yllättynyt/hämmentynyt kun katsoin poliisit-sarjaa ja häntä etsittiin siinä. Se viesti cyperiin ja kirjautuminen hotelliin aliaksena jne. Ne ketkä tuntee tarinan tietävät mitä tarkoitan.

Kissaihmisenä mieltä lämmitti että hän oli huolissaan kissansa kohtalosta. Ja ihmetytti miten se nousi niin tärkeäksi. Ohi omankin kohtalon. Se ei tuntunut vaivaavan millään tavalla. Kummallisia ajatuskuvioita. Tosin siinä vaiheessa tuskin käy ihan täysillä.

Sydämeen sattuu koska uskon tietäväni miten hän kärsi tuossa vaiheessa. Itsekin taistellut noissa syövereissä monet kerrat. Toistaiseksi olen voittanut taisteluni mutta 20% mahdollisuus vastaavaan on pelottavan iso. Tilastomatematiikkaa joka henkilöityy jokaisen bipolaarin kohdalla. Mutta onneksi materialisoituu "vain" joka viidennelle.

Sellainen kosketuspinta mulla tähän kohtaloon. Hengessä mukana, vaikken häntä tuntenutkaan. Voimia kaikille osallisille!

Kiva kuulla sinusta, prkl, kadotin blogisi jonnekin, lienet poistanut sen.

Joo, poistin sen. Linkki profiiliini josta uudet löytyvät. Tein "susut", sinut. Nyt niitä on monta. :)

Moninaisuus on hyväksi, prkl.

Monempi parempi? :)

Moni hyvä, Monet paras :)

Kaunis runo surusta.

jl, onhan siinä väriä, vaikka suru tuntuu yleensä vain mustalta.

Siis mä putosin kärryiltä, mitähän prkl tarkoitti? Tämä oli minulle ihan uutta. Ois hyvä kuulla tai siis lukea.

En tiedä, Kristiina tuosta poliisi-tv:stä mitään, laita viestiä vaikka prkl:n blogiin, tuossa on linkit nimessä.