Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
06.07.2009 - 23:41

 

He ovat miinoittaneet kävelykadun kummankin pään. Heidän ohitseen ei pääse, ei, he tulevat kohti, hymyilevät, mutta heidän hymynsä ei petä. 

Sellainen hymy ei anna olla rauhassa, sellainen hymy asettaa vaatimuksia. Päivästä toiseen, aamusta iltaan. Aina uudestaan ja uudestaan. Sellainen hymy ei anna periksi. 

Hän vihaa heidän hymyjään, heidän sanojaan, heidän kohtaamistaan, ja jos hän voisi, hän väistäisi ja ohittaisi kävelykadun kaukaa. Kiertämällä kävelykadun hän kuitenkin suostuisi tappioon, myöntäisi heille voiton. Hänen on keksittävä muita tapoja kukistaa heidän hyökkäyksensä. 

Sotajoukkojen tavoin he tukkivat ulospääsyväylät, motittavat ihmiset puolustusasemiin. Täydellinen strategia. Hymyile tai kuole. 

Hän kulkee päättäväisesti ensimmäistä kohti. 

– Hei, kiinnostaako sinua ihmisoikeudet? 

Mitä sellaiseen kysymykseen voi vastata? Ei, ja olet hirviö. Kyllä, ja olet ansassa

– Ei oikeastaan. Nyt kun kysyt, niin tajuan, että ei todellakaan kiinnosta. Minusta ihmisoikeudet ovat ihan turha asia. Kannatan joukkoteloituksia, ikään, rotuun ja sukupuoleen katsomatta. Muutamalta tuhannelta ihmiseltä päivässä nirri pois. Siis Suomessa. Muualla enemmän. Sitä minä kannatan. Liikakansoitus kuriin kaasukammioilla ja luonto säästyy. Hyvää päivänjatkoa sinullekin. 

Hän jättää taakseen ensimmäisen kaatuneen soturin. Yksi taistelu on voitettu, mutta sota jatkuu edelleen. Hän tuntee keveyden ja voiman askeleissaan. 

– Hei, kiinnostaako sinua ympäristöasiat?

– Todellakin kiinnostaa! Juuri tuolla kadun toisessa päässä kerroin ehdotuksestani, että valtiot voisivat aloittaa yleiset ja yhtäläiset joukkoteloitukset, jotta liikakansoitus saataisiin kuriin ja luonto säästyisi turhalta kuormitukselta. Jokaista pakoputkea kohden yksi nirri pois. Jokaista muovikassia kohden hengenlähtö kahdelta. Ja niin edelleen. Kyllä, kyllä minua todellakin kiinnostaa tämä asia! Hyvää päivänjatkoa sinullekin. 

Päästyään kulman taakse, hän vetää henkeään. Taistelu oli kova, mutta hän tietää saavansa tästä lähtien kulkea rauhassa ilman heidän vaanivia hymyjään. 

 

***

Pakinaperjantain 136. haaste väännetäänkö rautalangasta

Erityiskiitos Kirstille inspiksestä.

 


arleena kirjoitti 07.07.2009 - 00:19
Törmään noihin myös. Pääsen kyllä ohi, mutta ihmettelen mikä tarkoitus adresseilla on. Merkitys on vähäinen vain teot vaikuttavat ja niistä jokainen päättää itse ilman adresseja ja mielipideilmaisuja torikansoihin .
Demetrius kirjoitti 07.07.2009 - 00:28
Hieno taktiikka, voisikohan sitä soveltaa myös puhelinmyyjiin?
Anonyymi kirjoitti 07.07.2009 - 08:36
Mieli tekisi kannustaa noita kansioidensa kanssa liikkuvia. Mutta kaikkea hyvää ei voi tukea eikä yleensä ole edes aikaa.

Yhdelle samoilla kulmilla saalistavalle rahankerääjäporukalle tekisi mieli vähän vinoillakin, kun olen siinä käsityksessä että keräävät rahaa lähinnä itselleen.
Kari kirjoitti 07.07.2009 - 08:37
Tuo edellinen olin siis minä :)
Polga kirjoitti 07.07.2009 - 08:40
On vaikeaa olla idealisti, vielä vaikeampaa toimia... Minä aina valehtelen, että tuen jo, olen jo jäsen jne. jos vaan vähänkin liippaa jotakin tärkeää (no, oikeasti, olen minä jossain sentään jäsenenäkin ;D).

Pitää olla vain varma ote. Selkeä ääni. Suora katse: "Olen jo jäsen - tuen sitä kautta!".

Puhelinmyyjille, sorry, isken luurin suoraan korvaan.
Elegia kirjoitti 07.07.2009 - 09:07
Nerokasta! Tätä täytyykin kokeilla ensi kerralla ;D

Itse olen muuten käyttänyt myös tuota Polgan taktiikkaa katumyyntitykkeihin. Jättävät hyvin rauhaan, kun sanoo että minulla on jo tuota (tosin minulla oikeasti oli jo sitä tuossa tapaukssa) :D
hpy kirjoitti 07.07.2009 - 09:41
Tuota taktiikkaa on silloin talloin pakko kayttaa. Ellei kayttaisi, ei olisi enaa aikaa eika rahaa itselleen.
Olen joskus sanonut etta olen valmis antamaan tyota sellaiselle joka sita haluaa, mutta etta kukaan ei ole tullut, enka siis enaa nae syyta antaa rahaa. Silloin nuo korppikotkat hiljenevat.
Janka kirjoitti 07.07.2009 - 10:15
"– Hei, kiinnostaako sinua ihmisoikeudet?
Mitä sellaiseen kysymykseen voi vastata?"

Paras tähän asti kuulemani lohkaisu tuohon ihmisoikeuskysymykseen on "Kiitos, mulla on jo." ;)

Itse vastaan feissareille yksinkertaisesti "ei kiitos". Kysymys on usei kieltämättä kierosti muotoiltu ja päädyn samalla "väittämään", että ei kiinnosta ihmisoikeudet tai ympäristö, mutta en viitsi olla tästä huolissani, kun en vakavasti usko, että myyjä tai ohikulkija kuvittelisivat, että kieltäytymiseni liittyy siihen. Kun ei-kiitoksen sanoo reippaasti, eikä hidasta kulkuaan, myyjä uskoo kyllä.
Arjaanneli kirjoitti 07.07.2009 - 10:43
Se hymy on kyllä jotenkin ahdistava!
En tiedä oisko parempi, jos oisivat naama näkkärillä?
Ärsyttää. kun joutuu väistämään pää painuksissa, ettei tarvittis kommentoida. Jos erehtyy katsomaan kohti, on sinut bongattu PIM!
Celia kirjoitti 07.07.2009 - 10:58
Minun taktiikkani on sivuuttaa nämä yhdenasiantyrkyttäjät kuin lähestyisin ärhentelevää koiraa: ei katsekontaktia, selän kääntäminenkin auttaa.
SusuPetal kirjoitti 07.07.2009 - 11:28

Arleena, luin netistä, että feissaaminen on lisännyt eri järjestöjen jäsenmääriä, joten kaipa se on sitten perusteltua. Itse kyllä hoidan netin kautta kaikki tuollaiset asiat.

Kokeile, Demetrius!!!

Kari, kaikkeen ei liikene rahaa, siitä on lähdettävä.

Polga, minä yleensä vastaan, että hoidan nämä asiat netin kautta ja saan kävellä rauhassa.

Elegia, se on ihan hyvä taktiikka: oi, kiitos, mutta minulla on jo tuota käsivoidetta, kuulun jo amnestyyn, greenpeaceen, pelastakaa lapset ry:hyn ja kelvottomiin kirjailijoihin!

HPY, aika paha, työn tarjoamista!

Hahhah, Janka, mulla on jo! Tuotahan voisi kokeilla. Jep, pelkkä "ei kiitos" riittää, olen huomannut, mutta tuo kysymyksenasettelu "kiinnostaako sinua ihmisoikeudet" on niin herkullisesti muotoiltu, samaan tapaan kuin "vieläkö sinä hakkaat vaimoasi" tai "onko sinulla edelleen juomisongelmia".

Hui, Arja-Anneli, katsekontakti ihan kutsuu seuraan!!!

Samanlainen taktiikka pelaa, jos sattuu olemaan hörhömagneetti, Celia, minä olen sellainen.

harakka kirjoitti 07.07.2009 - 15:44
Kyllä niitä kaikenmaailman tyrkyttäjiä kävelee vastaan, jos ei vastaan, niin ovelle ne tekee hyökkäyksen. Tai sitten puhelin on toinen.
Aina en ole pärjännyt niille, mutta joskus on käytettävä vähän jos jonkinlaista taktiikkaa, että eroon pääsee!.
aimarii kirjoitti 07.07.2009 - 16:38
Tuollainen ulospääsytiet tukkiva tyrkytys ei mene minuun läpi.
Yleensä siinä kohtaa teen itseni niin kiireiseksi, että vain vilahdan läpi tai puhelinmyyjälle sanon suoraan, jos hän kauppaa jotain, etten tilaa, älä suotta vaivaudu. Kiitoas. Ja suljen puhelimen.
Kehittelit hyvin tarinan.
SusuPetal kirjoitti 07.07.2009 - 16:52

Harakka, pitää vaan olla tiukkana!

Puhelimessa minäkin sanon heti, etten osa mitään, Aimarii, turha edes kuunnella niitä tarjouksia, kun tietää, ettei aio mitään hankkia.

Tahvon muori kirjoitti 07.07.2009 - 17:06
Kohtaamisia (tiettyjen ihmisten kanssa) välttelevälle ystävälleni annoin kerran käytännön neuvon: esitä puhuvasi kännykkään, kun haluat välttää keskustelun. Tepsii joka kerta.
Itse viitsin kyllä reippaasti kieltäytyä, eikä omatuntokaan paina kun ihan oikeasti osallistun hyväntekeväisyyteen eläinten ja lapsien hyväksi.
isopeikko kirjoitti 07.07.2009 - 17:32
Peikosta on mukava jutella feissareiden kanssa ja esittää niille paljon kysymyksiä. Yleensä ne kuitenkin juoksevat aina karkuun tai kääntävät selkänsä tai huomaavat kengännauhan olevan auki. Kumma juttu peikosta. Vaan tarina on hyvä ja valaiseva.
SusuPetal kirjoitti 07.07.2009 - 17:55

Kännykkä on ihan hyvä alibi, Tahvon muori, tepsii aina!

No, eihän se aika riitä, jos joka feissarin kanssa alkaa jutella, Isopeikko! Siinähän menee koko päivä ja kaikki tärkeät asiat jäävät hoitumatta :)

jl kirjoitti 07.07.2009 - 18:18
Hyviä selviytymisstrategioita, kiitos Susu.

Puhelinmyyjille yhteen aikaan mieheni alkoi aina kauppaamaan vanhaa autonromuamme. Pitäisikin keksiä uusi kaupattava, kun sitä ei ole. "Päivää. Meillä olisi nyt tarjouksessa se-ja-se-lehti..." "No päivää. Emme nyt osta mitään mutta minulla olisi myytävänä se-ja-se-vanha-romu, ostaisitkos..." Tosin minusta on tullut kiltti tylyydessäni. Nykyään kysyn mistä tietoni saatu (kun on suoramarkkinointikielto myös puhelinjuttuihin), pyydän poistamaan tietoni rekisteristään ja toivotan hyvää päivän jatkoa. Tämä kaikki mahdollisimman nopeasti.
SusuPetal kirjoitti 07.07.2009 - 18:26

Hmm, minultakin löytyisi täällä paljon myytävää, jl, tosin puhelinkauppiaat eivät juuri koskaan soita. Höh.

Uuna kirjoitti 07.07.2009 - 18:49
Koville joskus ottaa, mutta aina ei jaksa, kun joka mutkassa joku haluaa jotain: muuttaa sinut, rahaa, keskustella uskonnosta...
SusuPetal kirjoitti 07.07.2009 - 19:02

Ja vielä sanotaan, että suomalaiset eivät puhu, Uuna!

SuviAnniina kirjoitti 07.07.2009 - 19:27
Ei voi oikeastaan muuta sanoa, kun että maalla on mukavaa,
en ole tietoinen näistä kadunvaltaajista.
Mä luulin ensin että tämä kirjoitus kertoo paniikkihäiriöstä...minulla on meinaa joskus ollut ongelmia kävelykadun ylityksen kanssa ;-)
SusuPetal kirjoitti 07.07.2009 - 19:37

Paniikki tuossa kyllä iskee, SuviAnniina, mutta se ei ole häiriö.

Kutuharju kirjoitti 07.07.2009 - 21:27
Ja mitähän Unisef-feissarille vastattaisiin, irlantilaisen satiirikon Swiftin vaatimattomalla ehdotuksella ;)
SusuPetal kirjoitti 07.07.2009 - 21:44

Hahhah, Kutis, parempi olla olematta taakaksi vanhemmille!

henna kirjoitti 07.07.2009 - 23:16
Yleensä koetan kiertää feissareiden sivuitse, mutta jos feissari onnistuu saamaan katsekontaktin ja alkaa lähestyä, näytän liioitellun kauhistunutta ilmettä, nostan kädet pystyyn ja joskus vielä vetäydyn pelokkaan oloisesti ja hiukan kumarassa syrjään. Tämän show'n jälkeen feissari harvemmin enää viitsii kysyä mitään kysymyksia :)

Tämä reagointitapa on täysin alitajuinen. En tee sitä tarkoituksella, ja se todennäköisesti näyttää ulkopuolisen silmissä erittäin lapselliselta.
SusuPetal kirjoitti 08.07.2009 - 00:10

Hahhah, Henna, olipa elävä kuvaus -voin ihan nähdä sinut!

Marjattah kirjoitti 08.07.2009 - 09:38
Herkullinen tarina! Itse voisin silti kokeilla Hennan konstia seuraavalla kerralla ;-)
SusuPetal kirjoitti 08.07.2009 - 12:04

Hennan keino oli kyllä aika viehättävä, Marjattah!

Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
susupetal

Lyhyitä tarinoita elämästä. Ei suurta fiktiota. Faktaa. Ehkä.














 

 

 SusuPetal by Hoover, klik kuvaa