|
|
|||
|
28.06.2009 - 19:50
Michael Jacksonin tuotanto on jäänyt minulle vieraaksi, jotenkin 80-luvun populaarimusiikki ja MTV:n musavideot ovat ohittaneet minut aika totaalisesti. Sen sijaan Jackson 5 oli bändi, johon tutustuin ostaessani bändin kolmannelta albumilta lohkaistun singlen Going back to Indiana. Vuosi oli kait 1971 tai niillä main, no, kauan, kauan sitten. Youtubesta ei löytynyt sen vuoden taltiointia kappaleesta, vuodelta 1972 löytyi 41 sekunnin verran, laitan sen kuitenkin tähän. Vuoden 1977 versiossa Michael on jo lähes aikuinen. Lisää infoa Jacksoneista Lepiksen sunnuntaiklassikossa ja lisää sunnuntaiklassikoita täällä.
|
Kirjoittaja
Arkisto
2010 2009 2008 2007 2006 2005 Kategoriat
Käyttöoikeus
![]() Tämän teosteoksen käyttöoikeutta koskee Creative Commons Nimi mainittava-Ei-kaupalliseen käyttöön-Ei jälkiperäisiä teoksia 3.0 -lisenssi. |
||
No, ei voi mitään, Tuima, itse pidin tästä valtavasti, varsinkin aikaisemmasta rokahtavammasta versiosta.
Todella pitkä ura musiikki- ja showbusinesissa, Timo. Ilmankos välillä vähän väsytti.
Michael oli niin söpö pinenenä mustana ja isompanakin mustana, miksi ihmeessä piti mennä värkkäämään naamaansa friikiksi? Ei kaverilla varmaan ollut oikeaa lapsuutta ikinä, ei siltä vaikuttanut, ja silti, ikään kuin jäi lapseksi koko elämäkseen, sellainen hauras, naisääninen lapsi.
Luulen, että Michael toteutti sitä, ettei koskaan ole liian myöhäistä saada oikea lapsuus elämällä elämäänsä niin kuin eli.
Hmm, mistäköhän musiikkimaku tulee, se onkin mielenkiintoinen kysymys, Kutis. Varmaan kokemukset muokkaavat, tunteet, joita yhdistää tietyn lajin musiikkiin tai kappaleeseen, varmaan temperamenttikin vaikuttaa. Ympäristötekijät. Huh, on varmaan paljon eri syitä.
Minulla oli Led Zeppelinien julisteita seinällä, SuviAnniina...
En minäkään kuunnellut soolouran tuotantoa, mutta enpä jaksanut lukea lehtijuttujakaan, Pantteri.
En ole siipeäni väräyttänyt M.J:n tahtiin.....on niin paljon muuta.
Joo, parempi draivi ekassa versiossa, Juanita.
Helmipöllö, taitaisi myyrätanssi väräyttää siipiä!
Heh, hiihtokeskushyppelehdintä, Hannah!