Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
26.01.2009 - 02:53

Kun tuntuu pahalta, ei jaksa puhua, vaikka on täynnä sanoja. Kun tuntuu pahalta, ei halua kuunnella, vaikka kaipaa ääniä. Kun tuntuu pahalta, ei kestä ketään lähellään, ja kuitenkin haluaisi jonkun tarttuvan kiinni, rutistavan lujaa, halaavan. Kun tuntuu pahalta, haluaa olla yksin, ja samaan aikaan pelkää yksinäisyyttä, sillä se on liian musertava olotila. Kun tuntuu pahalta, ei kestä mitään, ja kestää kaiken, sillä muuta mahdollisuutta ei ole. Kun tuntuu pahalta, on shokissa, irti itsestään, eikä kuitenkaan pääse itseltään pakoon. Kun tuntuu pahalta, käyttäytyy ihan tavallisesti, vaikka tietää olevansa hullu. Kun tuntuu pahalta, on väsynyt, mutta uni ei tule. Kun tuntuu pahalta ja nukahtaa, painajaiset repivät levon riekaleiksi, eikä kuitenkaan halua herätä. Kun tuntuu pahalta, kaikki tunteet ovat pinnassa, mutta yksikään tunteista ei pääse irti, ei vapaaksi, ja sitä tukehtuu, tukehtuu. Kun tuntuu pahalta, haluaisi itkeä, mutta kyyneleet eivät tule, ja kuitenkaan ei voi olla itkemättä. Kun tuntuu pahalta, kaikki on samantekevää, ja jokainen asia saa uuden merkityksen. Kun tuntuu pahalta, hajoaa muodottomaksi möykyksi, josta ei irtoa enää mitään.

 

 

 

lepis kirjoitti 26.01.2009 - 08:13
Onneksi sille löytyy purkautumiskeino. Mutta jos tuntuu niin pahalta ettei pysyty enää kommunikoimaan, niin sitten... niin mitä sitten. Pitää varmaan mennä pois. Jonnekkin. Vähäksi aikaa.
Holle kirjoitti 26.01.2009 - 08:31
Aina pitäisi olla play-nappula käden ulottuvilla.
.....
Tuossa kuvassa muuten näkyi ensimmäisellä vilkaisulla leijona?
SusuPetal kirjoitti 26.01.2009 - 08:38
Jokin purkautumiskeino on pakko olla, ehkä kirjoittaminen, Lepis. Poismeno ei oikeastaan ratkaise mitään.

Leijona? Miksipä ei, nyt kun katson sitä tarkemmin, Holle. Kesytetty leijona.
Marjut kirjoitti 26.01.2009 - 09:26
Kuvan tytöllä on ainakin tosi paha olla :(
Olli kirjoitti 26.01.2009 - 09:36
Kyllä. Juuri tuolta se tuntuu. Hyvin kuvattu.
Inkivääri kirjoitti 26.01.2009 - 10:57
Juuri tuollaista on kun tuntuu pahalta...
hpy kirjoitti 26.01.2009 - 11:26
Jokaisella on oma hoitonsa kun tuntuu pahalta. Hoito voi auttaa unohtamaaan pahaa oloa valiaikaisesti, muttei kokonaan. Olen joskus lukenut kirjoja, niista kuitenkaan mitaan muistamatta. Mutta se helpotti valiaikaisesti.
Allyalias kirjoitti 26.01.2009 - 11:47
Kun tuntuu pahalta, juuri sopiva ihmiskontakti voi tapahtua vaikka netin kautta. Ja esimerkiksi tällaisen kirjoitukset lohduttavat. Joku muukin tietää mille se tuntuu. Kiitos sinulle!
iisi kirjoitti 26.01.2009 - 12:21
Kun katsoo hetken tuota otusta, joka vaikuttaa sympaattisen osaaottavalta, niin ei tunnukaan niin pahalta.
Itseltäkin salaa lähes hyvältä.
Reija  kirjoitti 26.01.2009 - 13:22
Jukra, että sinä osaat! Juuri noin.
Marjut kirjoitti 26.01.2009 - 13:40
Sulle on jotakin blogissani ;)
Uuna kirjoitti 26.01.2009 - 14:40
Ilmeikkäästi kuvattu ja hyvin löydetyt sanat. Näin se juuri on, mutta onneksi ei ole nyt, mutta voi taas joskus olla.
SusuPetal kirjoitti 26.01.2009 - 15:06
Marjut, totta, surkean näköinen hahmo. Pitääkin tulla katsomaan mitä sinulla on minulle!

Olli ja Inkivääri, aika samanlaisia ollaan, ihmiset.

HPY, tuttu juttu, olen myös lukenut monta kirjaa muistamatta jälkeenpäin lukemaani, kuten myös katsonut monta leffaa samalla tavalla. Varmaan ihan tarpeellista.

Ally, aika moni tietää, olen huomannut.

Hyvä niin, Iisi.

Sellaista se on, Reija.

Onneksi ei nyt, Uuna, nauti siitä!
Alastalo kirjoitti 26.01.2009 - 17:18
Ilmeisesti sustakin on joskus tuntunut pahalta.
Helpota hiukan!

Ja mulla on hyvä keino oman "pahalta tuntuu" tilan lievennykseen. Tchaikovskyn sinfonia soimaan ja pitkäkseen sohvalle, silmät kiinni ja keskittyy musiikkiin. Minulla tämä auttaa usein!
SusuPetal kirjoitti 26.01.2009 - 17:24
Pitääpä kokeilla, Alastalo.
lepis kirjoitti 26.01.2009 - 19:33
Ei se ratkaise ei, mutta se helpottaa hetkeksi vieden ajatukset muualle. Joskus se voi olla myös ratakaisu.
SusuPetal kirjoitti 26.01.2009 - 20:33
Ehkä niin, Lepis.
Ystävä kirjoitti 27.01.2009 - 10:52
Rukoile, rakkaani, se helpotta!
SusuPetal kirjoitti 27.01.2009 - 11:08
Niin, ehkä se helpottaa joitain, Ystävä.
sirokko kirjoitti 27.01.2009 - 12:55
Tosi pahalta näyttää ja kuulostaa. Onneksi on netti, jos ei muuta jaksa niin joku aivoton pokspoks-peli helpottaa meikäläistä.
SusuPetal kirjoitti 27.01.2009 - 13:24
Pasianssi on aika rauhoittavaa, Sirokko, ja pleikkapelit...
Äijä kirjoitti 27.01.2009 - 16:12
Ei lisättävää. No, joskus on ruvettava etsimään tietä ulos, kaiketi?
SusuPetal kirjoitti 27.01.2009 - 17:00
Niinpä kai, Äijä, ainakin siinä vaiheessa, kun tulee umpikuja vastaan.
Äijä kirjoitti 27.01.2009 - 18:38
Viimeistään siinä. Jos jaksaa enää...
SusuPetal kirjoitti 27.01.2009 - 19:53
Sitten onkin pahempi paikka, jos ei jaksa, Äijä.
jl kirjoitti 27.01.2009 - 22:12
Niin taitavasti puit sanoiksi sen, miltä välillä tuntuu, että jos juuri nyt tuntuisi siltä niin jo helpottaisi.
SusuPetal kirjoitti 27.01.2009 - 22:19
Hyvä, ettei tunnu siltä, jl.
Anonyymi kirjoitti 28.01.2009 - 12:31
"Tuossa kuvassa muuten näkyi ensimmäisellä vilkaisulla leijona?"

Musta näytti apinalta..
SusuPetal kirjoitti 28.01.2009 - 12:33
Ihmisapina ehkä?
Sanakehrääjä kirjoitti 29.01.2009 - 10:50
Juuri noin se on. Tiivistit taitavasti sen mitä on niin vaikea kuvata. Ja niin tuttua. Ei tuota voisi paremmin sanoa.
SusuPetal kirjoitti 29.01.2009 - 13:49
Tuttua monelle, Sanakehrääjä.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
susupetal

Lyhyitä tarinoita elämästä. Ei suurta fiktiota. Faktaa. Ehkä.














 

 

 SusuPetal by Hoover, klik kuvaa