Sumppisalon rehtori ei ensin lämmennyt ajatukselle, kun Niklaksen äiti lähestyi häntä kirjeitse ja ehdotti Sumppisalon ala-asteen ryhtymistä Vaahterakylän koulun kummikouluksi. Itse asiassa Sumppisalon rehtori luuli kirjettä pilaksi, joksikin samankaltaiseksi huijaukseksi kuin pyramidisijoitukset ja nigerialaiset rahankeruukirjeet, mutta kun kävi ilmi, että Sumppisalon koululle ei koituisi mitään kuluja, rehtori myöntyi.

   Vaahterakylän lapset ja vanhemmat olivat innoissaan. Patrikin äiti painoi käsin kirjepapereita, ja lapset saivat kirjoittaa itsestään ja elämästään kirjeitä äidinkielen tunneilla. Kirjeet lähetettiin Sumppisaloon. Vastaukset kirjeisiin tulivat sähköpostissa, mikä ihmetytti vaahterakyläläisiä. He olivat olettaneet, ettei Sumppisalossa ollut tietokoneita. Oraksen äiti arveli, että Sumppisalon lähiö oli saanut kaupungilta rahaa syrjäytymisen ehkäisyyn ja rahoilla oli ostettu kouluun tietokoneet. Niklaksen äiti oli tuohtunut. Hän kertoi, että todennäköisesti tietokoneita kuitenkin käytettiin väärin: ei oppimiseen, vaan oppilaat olivat IRC-galleriassa. Hän ilmoitti Sumppisalon rehtorille voivansa järjestää tilaa almanakkaansa kevääksi, hän tulisi ilomielin luennoimaan oppilaille mediakriittisyydestä.

   Kirjeiden lisäksi vaahterakyläläiset järjestivät talkooiltoja, joissa valmistettiin erilaisia tuotteita lähetettäväksi Sumppisalon koulun oppilaille. Oraksen isän bioviljellyistä porkkanoista tuorepuristettiin mehua, joka pullotettiin Liisa-Maijan äidin puhaltamiin lasipulloihin. Patrikin äiti opasti lapsia painamaan etikettejä, jotka liimattiin pulloihin.

   Sumppisalon lähiön ravintotottumukset puhututtivat vaahterakyläläisiä. He olivat kuulleet, että Sumppisalon koulussa oli kaksi välipala-automaattia, toisesta sai ostaa virvoitusjuomia ja toisesta sai suklaapatukoita ja perunalastupusseja.

   -Se on harkittu murha, Edithin isä sanoi. –Joku pitäisi haastaa oikeuteen asiasta.

   Edithin isä oli ollut lakimies ennen kuin hän oli ryhtynyt kirjailijaksi, ja kaksi hänen ensimmäistä kirjaansa olivatkin kertoneet oikeudenkäynneistä. Kirjat olivat olleet lukijoiden mieleen, kirjoja oli myyty hyvin isänpäiväksi ja jouluksi, mutta kriitikot eivät olleet huomioineet kirjoja. Edithin isä oli sairastunut masennukseen, mutta löytänyt itsestään terapian avulla uuden puolen, ja hänen viimeisin kirjansa oli arvosteltu kaikissa merkittävissä lehdissä sekä myös korkeakulttuurisissa kirjallisuuslehdissä. Kirja ei ollut myynyt hyvin, mutta Edithin isä oli tasapainoisempi kuin aikoihin.

   -Me voisimme järjestää Sumppisalolaisille sadonkorjuujuhlat, Oraksen isä ehdotti. –Tutustuttaa heidät luomutuotteisiin ja järjestää terveysvalistussuunnistusta lähimetsään.

   Ehdotus sai yleisen hyväksynnän. Niklaksen äiti oli yhteydessä Sumppisaloon, josta kerrottiin, että koulussa olisi juuri kyseisellä viikolla Maailman makuja-teemaviikko, jolloin tarjolla oli koulun ulkomaalaistaustaisten oppilaiden kansallisruokia. Luomuruokaviikkoa voisi pitää myöhemmin keväällä. Sumppisalon vastaus sai vanhemmat muistelemaan matkoja, joita he olivat tehneet aikoinaan.

   -Oikeastaan minun tekisi mieli lähteä jälleen Goaan, Patrikin äiti sanoi unelmoiva ilme kasvoillaan. –Ne värit! Mutta sinne pitäisi lentää, matka on liian pitkä, enkä minä todellakaan pysty kuvittelemaan itseäni junassa.

   Kukaan ei voinut kuvitella itseään istumassa junassa, joten yhteisestä päätöksestä he vaihtoivat puheenaihetta.

*** jatkuu ***